Tämä ei ole aivan helpoimpia kirjoituksia, mutta olin aika tyytyväinen löytäessäni Steinerilta otteen siitä miten lohikäärmeet tähän maailmaan tulivat. Ehkä joskus hion tätä vielä.

 

Lohikäärmeiden synty

 

Kauan, kauan sitten, vallitsi aika, jolloin meidän koko aurinkokuntamme oli vielä yhtä. Se oli loistava valokonaisuus, josta uloimmat planeetat vähitellen alkoivat erottua. Kun tuli aika, jolloin maapallon tuli omalla vuorollaan eriytyä, osa alempia jumalia tai enkeliolentoja, jotka olivat paljon ihmistä kehittyneempiä, eivät voineet tai tahtoneet jäädä enää auringon yhteyteen, vaan jatkoivat kehitystään maan mukana.

 

Ennen minuuden vastaanottamista nykyisen Maan aikana ihmiset olivat täysin viattomia kaiken sen suhteen mitä fyysisessä maailmassa tapahtui. He eivät kyenneet havaitsemaan sitä lainkaan, sillä heidän fyysiset silmänsä eivät olleet vielä auenneet eivätkä heidän fyysiset korvansa kuulleet. Eivätkä he myöskään nähneet omaa fyysistä kehoaan, eivätkä tienneet mitään sukupuolisuuden ulkoisesta tapahtumasta.

Mutta henkisiä tiloja he havaitsivat, ja he tiesivät olevansa peräisin jumaluudesta. Tuohon aikaan olivat vielä nykyinen maa, aurinko ja kuu kaikki yhtä, niin että aurinko loisti maan sisäisyydessä. Sitten tuli aika, jolloin maan aines tiivistyi, aurinko jäi planeettakuntamme keskipisteeseen ja maa irtautui sitä kiertämään, ja vielä aikojen kuluessa maan kaikkein tiiviimmät ainekset irtaantuivat omaksi taivaankappaleekseen ja muodostivat kuun, joka kiertää maata.

Alkuperäisessä maassa kehittyneet korkeimmat olennot, joilla oli ihmisen neljän olemuspuolen sijasta kaikkiaan kahdeksan olemuspuolta, siirtyivät asumaan Aurinkoon, samalla tavoin kuin ihmi­set jäivät asumaan Maahan. Näitä korkeita olentoja olemme nimittäneet elohimeiksi, asuin­paik­kansa mukaan aurinkohengiksi, työnsä mukaan muodonhengiksi, mahtinsa mukaan valloiksi, ja onpa heillä paljon muitakin nimiä, mutta niin korkeita he ovat, että myös jumaliksi heitä on kutsuttu.

Niin jatkoivat nyt kehitystään ihmiset Maassa ja elohimit Auringossa, mutta oli paljon ihmistä korkeampia olentoja, henkisiä ruhtinaita tai vanhimpia, jotka olivat jääneet maan edellisen inkar­naation aikana kehityksessään jälkeen, eivätkä he saaneetkaan Maan ja Auringon jakautuessa oikeutta siirtyä jatkamaan kehitystään Aurinkoon.

Varsinaisista Maan asukkaista ihmiset olivat nyt korkeimpia, mutta näillä jälkeenjääneillä olennoilla, jotka olivat kehittyneet jo kolmea kosmista astetta korkeammalle kuin ihmiset, oli jotain mitä ihmisillä ei ollut, heillä oli tietoisuus jonka ansiosta he kykenivät näkemään ulkoisia fyysisiä kohteita. Ja siihen ihmiset eivät vielä kyenneet.

Mutta Maan päällä oli kuitenkin jo alempia eläimiä, jotka jo maan edellisen inkarnaation aikana olivat luoneet muotoja, joita ne kykenivät käyttämään paremmin kuin ihmiset omia kehojaan. Näihin eläinkehoihin saattoivat nyt ruumiillistua nuo korkeat olennot, jotka eivät voineet siirtyä asu­maan aurinkoon.

He ruumiillistuivat siis olentoihin, jotka olivat kehityksessään paljon heitä jäljessä, mutta jotka he pystyivät valmistamaan näkemään fyysisessä maailmassa. Nämä kehityksessään ihmisten ja jumal­ten välillä olevat olennot siis sieluttivat ja henkistivät näitä eläinolemuksia. Ihmisiinkään he eivät voineet liittyä, koska nuoret vaikka korkeammat ihmiskehot olivat vielä kömpelöitä ja taita­mattomia fyysisessä maailmassa, aivan kuin vastasyntynyt ihmislapsi on edelleenkin kehol­lisesti taitamattomampi ja kömpelömpi kuin eläinlapset.

Nämä olennot olivat niitä, joita olemme kutsuneet lohikäärmeiksi tai käärmeiksi, olentoja joihin väliaikaisesti ruumiillistui näitä jumalten ja ihmisten välille asettuvia olentoja. Lohikäärmeet  olivat sukua sille, mikä ihmisessä kuuluu maahan, mutta niillä ei ollut mitään siitä, mikä eli ihmisen aurinkoon suuntautuneessa osassa.

Näin voimme ymmärtää sen miksi nykyisessä fantasiakirjallisuudessa ihminen valon soturina voi ratsastaa lohikäärmeellä. Lohikäärmeellä on suunnattomasti ihmistä kauemmin kehittynyt viisaus ja tieto, mutta ihmisellä on nyt rakenteensa puolesta avoin yhteys auringonhenkiin, elohimeihin, valon korkeampaan henkisyyteen.

Mutta kauan sitten oli aika, jolloin ihmiset eivät vielä nähneet ulkoiseen maailmaan ja he elivät vielä sumeassa kuvatietoisuudessa: vain jumalat ja lohikäärmeet kykenivät jo havaitsemaan maan­päällisiä fyysisiä kohteita.

Koska lohikäärmeet näkivät ihmisen niin kuin jumalat näkivät, ne kykenivät astumaan ihmisten eteen ja sanomaan, kuten Vanhassa testamentissa kerrotaan: Te voitte tulla sellaisiksi kuin jumalat, ja sen saavuttamiseksi teidän tarvitsee ainoastaan antaa sukupuolisen viettiluontonne ulottua ole­muk­senne alempiin osiin. Niin pian kuin halunne saavuttavat nämä alueet, te tulette näkeviksi niin kuin jumalat. Ja kun te niin teette, te näette myös oman hahmonne.

Näin ihmiskunnalta katosi viattomuus ja lapsenomaisuus, jonka nyt vain Kristustietoisuus voi antaa meille takaisin. Se on toinen puoli asiaa. Toinen puoli on se, että näin ihmiskunta saavutti vapauden ja yksilöllistymisen mahdollisuuden – yksilölliset kehot saivat mahdollisuuden yksilöllisiin koke­muksiin.

Näin siis nämä olennot, jotka sijaitsivat ihmisten ja jumalten välillä, eivätkä olleet saaneet oikeutta astua aurinkoon, tahtoivat avata ihmisten silmät; he astuivat viettelijöinä ihmisten eteen ja sanoivat:

”...teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.”

Te tulette näkemään mitä ympärillänne on ja te tulette oppimaan hyvän ja pahan tiedon puun ja elämän puun.

Näin uskonnolliset perimätiedot ovat sananmukaisesti totta. Meidän on vain opittava ymmärtämään ne jälleen…

 

Lähde: Rudolf Steiner, esitelmä Kölnissä 13.11.1907, teoksessa Mythen und Sagen. Okkulte Zeichen und Symbole, kootut teokset 101. Suomentanut ja muokannut Matti Kuusela.

Takaisin