Luonnonhenkien piirissä on kevään kasvukauden valmistelu alkanut jo kauan sitten. Maanhenget hoivaavat kasvien siemeniä ja valmistavat niitä itämiseen, minkä jälkeen saapuvat vedenhenget ja saavat aikaan varsinaiset kasvun. Kun kasvu on riittävän pitkällä, ilmanhenkien pikku Ilmaris-sepät pysäyttävät kasvuliikkeen ja takovat lehdille niiden lopullisen muodon. Kukissa taas työskentelevät monenmoiset valon- ja tulenhenget, lopulta aina siemenen valmistukseen saakka.
Ihmisen toiminnassa suunta on usein päinvastoin: me alamme tulesta, sen innostuksen voimasta ja sisäisestä hehkusta, ainakin silloin jos meille syttyy uusi idea ja uskallamme antaa sen lähteä itsessämme vaikuttamaan. Yksi syy väsymykseen ja masennukseen on siinä, että me estämme itse innostuksen tulen syttymisen itsessämme. Miksi – koska me pelkäämme niin monia asioita. Pelkäämme että lähimmäiset eivät hyväksy ideaani, pelkäämme että uuden idean toteuttaminen vaatii liikaa työtä, kun vanhoissa ja pakollisissakin tehtävissä tuntuu olevan jo tarpeeksi. Tai jos se ei edes olekaan hyvä idea?
Idea on valoa, mutta ilman taustalla olevaa tulta valo jää muuttamatta maailmaa. Sinä olet omien ideoittesi arvoinen. Tuli on sydämen hehku, innostuksen lämpö, hymy. Sen jälkeen tulee vaihe jossa ajatus ja tieto valaisevat mahdollisuuksia, veden vaihe, jossa asiaa työstetään ja lopulta toteutuminen maan elementissä, kiinteytyminen, lopputulos, upeimmillaan kristallisoituminen.
Pienetkin asiat kulkevat näiden elementtivaiheiden läpi. Uskallatko olla koko ajan hieman enemmän täynnä hehkua tai tulta – missä muodossa se sinulle parhaiten sopiikin. Vesi on viisauden virtausta, elämän kulkua, mutta jos meillä ei ole sisäisen tulen hehkua, vesi sammuttaa meidät.
Kristus lupasi kastaa tulella. Se merkitsee joka hetkisen uusiutumisen mahdollisuutta. Kristuksen elämässä hengen tuli vaikuttaa nopeutetusti. Johanneksen vesikasteesta Golgatalle kestää vain kolme vuotta kunnes hengen tuli kuluttaa ristillä maallisen kehon loppuun. Se on täydellisen uudistumisen hetki, joka merkitsee samalla myös ihmisen uuden minän syntymää. Kristus-minuus, joka on ollut ankkuroituneena fyysiseen kehoon, vapautuu täydellisesti, muodostuu uudelleen ja luo itselleen uuden kehon.
Tuo uusi henkinen ja näkymätön keho on silti fyysinen, se on vain vailla näkyvää raskasta aineellisuutta. Se on myös se keho, joka meidän kaikkien on tarkoitus luoda – Maan seitsemännen inkarnaation loppuun mennessä, eli seitsemäntenä päivänä. Silloin Jumala saa levätä, koska ihminen sellaisenaan on valmis – valmis astumaan uusiin tehtäviin itsenäisenä ja vapaana rakkauden olentona, todellisuutta uudistavana luovana olentona.
Pääsiäisjuhla merkitsee hengen täydellistä uudistumista kevään luonnon uudistumisen keskellä. Se on mahdollisuus vapautua menneestä, antaa vanhan kuolla ja astua uuteen.